tiistai, 15. helmikuuta 2011

Kolme kärpästä yhdellä iskulla

Lukuisat kanssabloggarini muistivat minua jo kauan aikaa sitten Beautiful Blogger-maininnalla. Silloin tuon tunnustuksen eteenpäin jakaminen ja seitsemän faktan kertominen pääsivät unohtumaan, mutta kun sain hiljattain maininnan myös blogini monipuolisuudesta, päätin viimein ryhtyä tuumasta toimeen ja paljastaa muutaman (7+7) seikan itsestäni. Kiitokset vain Vampiricille ja muille minua imarrelleille :>
 


1. Lapsena minulla oli hammaslääkärin toimesta pidennetyt kulmahampaat (en todellakaan tiedä miksi), joita käytin häikäilemättä hyväkseni: sain laskea yksin liukumäkeä kun uskottelin muille päiväkodin lapsille olevani vampyyri. Ja jos nyt oikein goottipisteitä kerätään, olen myös viettänyt syntymäpäiviäni hautausmaalla ja saunonut lepakon kanssa (Huom! Tämähän on vähän samaa luokkaa kuin "tanssii susien kanssa").

2. Pyrin boikotoimaan Coca-Cola Zeroa, koska koen kyseistä juomaa mainostettavan äärimmäisen seksistisesti.

3. Tahtoisin karvattoman kissan ja olen yllättynyt siitä, kuinka voimakkaasti (toisin sanoen kielteisesti) ihmiset reagoivat kun kerron lemmikkihaaveestani. En muutenkaan ymmärrä ihmisiä, jotka haukkuvat toisten lemmikkejä ja usein vieläpä omistajan kuullen.

4. Fanaattisista uskonlahkoista kertovat (kauhu)elokuvat ovat mielestäni kaikkein pelottavimpia.

5. Lapsena toivoin olevani poika, kunnes oivalsin, ettei sukupuoleni määrittele rajoja sille, mitä voin elämässäni tehdä. Kunpa moni muukin oivaltaisi saman.

6. Olen ajautunut mittavaan ulkonäkökriisiin, koska tyylini kulmakivinä toimivat kissarajaukset ja kynähameet eivät tunnu enää pukevan minua.

7. Aloitin saksan opiskelun jo peruskoulun ensimmäisellä luokalla, mutten silti koe olevani erityisen hyvä siinä. Tai ainakaan niin hyvä kuin näin monen vuoden jälkeen pitäisi olla.

8. Uskonto oli ehdottomasti suosikkioppiaineeni yläasteella ja lukiossa. Olisin mielelläni jatkanut opiskelua yliopistotasollakin, mutta koska papin ammatti ei kiinnosta, koin työllisyystilanteen melkoisen huonoksi. Kielitieteilijän urahan näyttääkin niin paljon valoisammalta :|

9. En omista ajokorttia, enkä välittäisi vaikkei kumppanillanikaan moista olisi.

10. En ole koskaan polttanut tupakkaa perinteisessä muodossaan.

11. Mielestäni kurjet ovat äärimmäisen pelottavia. Jostain syystä pelkään myös uivia hirviä.

12. En kykene huijaamaan vaikka siitä olisikin minulle hyötyä. Esimerkiksi alaikäisenä kauhuelokuvia ostaessani en vaan voinut väittää olevani jo täysi-ikäinen. Usein kassalla kuultiinkin siis seuraavanlaisia möläytyksiä: "Joo, olen 18... tai no oikeasti olen kyllä vasta 17 mutta..."

13. Provosoidun aivan järjettömästi Cosmopolitan-lehdestä, en vain voi sietää sitä. On niitä tosin pahempiakin julkaisuja kuten vaikkapa Hymy.

14. Vihaan taputtamista, niin omaani kuin muidenkin. En tiedä mistä moinen johtuu, mutta tunnen itseni aivan idiootiksi kun taputan.

Huomasinpas juuri sattumalta, että Esmi oli nakannut minua The Gorgeous Blogger -palkinnolla :) Kun kerran olen nyt näin hyvässä vauhdissa, vastailen noihinkin kysymyksiin saman tien.



Milloin aloitit blogisi?
- Helmikuussa 2010 eli syntymäpäiviä vietetään pikapuolin.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
- Blogini sisältää mielenkiinnonkohteitani useilta elämän osa-alueilta, mutta pääpaino on ainakin tähän saakka ollut pukeutumisessa, meikkaamisessa ja maskeerauksessa.


Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
- Onpas hankala kysymys! Tähän olisikin hauska saada vastaus lukijoilta itseltään.


Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
- Tahdoin pitää yllä kirjoitusharrastustani. Luen itse todella monia blogeja ja saan niistä paljon iloa, joten tahdoin vastavuoroisesti kantaa oman korteni tähän blogosfäärin kekoon. Minulla oli myös pakottava tarve dokumentoida ainaisessa muutoksen tilassa olevaa tyyliäni.


Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
- Erityisen kriittinen olen kuviani kohtaan, ja vastaisuudessa pyrinkin kiinnittämään kuvamateriaalin tasoon entistä enemmän huomiota. Toivoisin blogin kehittyvän aina vaan tasokkaammaksi, ettei aina jälkeen päin tarvitsisi nolostua vanhoista postauksista.


Huh, siinä tulikin asiaa kerrakseen! Toivottavasti jaksoitte lukea :> Nämä palkinnot ovat kerenneet kiertää jo niin monessa seuraamassani blogissa, etten oikein tiedä kenelle ne tulisi eteenpäin antaa. Mielestäni jokainen bloginsa eteen vaivaa näkevä on kiitoksensa ansainnut :)

13 kommenttia:

  1. tuosta Cosmopolitanista. Aiiiij jumalauta kun mua nyppäsee niiden jatkuvat "näin saat intohimoa lisää parisuhteeseesi!".... Kun on olemassa sinkkujakin. Ja se on nykyisin (tai ainakin pitäisi olla) ihan OK juttu. Olisi mukavaa jos sinkuille sekä seurusteleville olisi jotain :/

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä kanssasi ainakin kohdista 2 ja 13! Onneksi en edes pidä kokiksesta, joten se ei tuota ongelmaa. :D Mutta ne mainokset sen sijaan....!

    VastaaPoista
  3. kulmahammaskaveri<3 mulla oli nimittäin ihan sama juttu,oikeastaan kaipaan niitä hampaita >:D

    VastaaPoista
  4. Oon Coca Colasta samaa mieltä, ja Cosmopolitanista, mutta erityisesti halusin sanoa, että itekki oon haaveillut pitkään karvattomasta kissasta ja lähes poikkeuksetta kaikki, joille kerron asiasta irvistää ja kiroilee perään, etten voi olla tosissani. Miusta ne on vaan maailman suloisimpia ja näyttävät vähän lepakoilta (siehän voisit sit mennä kissan kanssa saunaan, niin voisit sanoa, että olet saunonut lepakon näköisen kissan kanssa, heh)! Tyhmä juttu :D

    VastaaPoista
  5. Osa saattaa olla karvattomia kissoja vastaan ihan koska ne eivät heidän mielestään ole söpöjä, mutta itse vastustan kaikenlaista rodunjalostusta. Mielestäni on epäeettistä aiheuttaa eläimille sairauksia sisäsiitoksen kautta, vain jotta saadaan ihmisiä esteettisesti miellyttäviä eläimiä. Mitä jalostetumpi rotu, sitä huonommin eläimet voivat. Osa roduista saattaa näyttää ulospäin terveiltä (vaikkapa koirista kultaisetnoutajat) joten tämä ei koske vain esimerkiksi lyttykuonoisia kissoja ja koiria tai muita silminnähden sairaita rotuja.

    En yleensä IRL ilmaise tosin mielipidettäni lemmikkien omistajille, koska tiedän että ihmiset eivät yleensä ole valmiita hyväksymään rodunjalostuksen vahingollisuutta. Hyvin mahdollisesti joku vetää parsakaalin nenäänsä tästäkin kommentista, mutta toivottavasti edes saisin muutaman ajattelemaan asiaa. Henkilökohtaisesti otan ennemmin terveen ja normaalin näköisen maatiaiskissan, kuin sairaan ja eksoottisen.

    VastaaPoista
  6. yllä olevalle anonyymille^^:
    Sfinx eli Sphynx (englanniksi myös Canadian Hairless) on harvinainen kissarotu, joka luonnollisen mutaation aiheuttaman geenivirheen vuoksi on lähes karvaton.

    se siitä vahingollisuudesta,yms.luonto muokkaa.

    VastaaPoista
  7. Voiku kivoja noi totuudet susta! Tää oli tähän mennessä mielenkiintosin totuushaaste mitä olen lukenut. Varsinki eka oli hyvä xD

    VastaaPoista
  8. DeadlyDame: Heh, tuo on niin totta. Nuo Cosmon parisuhdeniksit ovat kyllä muutenkin äärimmäisen typeriä, tyyliin "Näin viettelet miehen: avaa ikkuna niin nännisi kovettuvat kylmyydestä - se saa hänet villiksi" :|

    Vampiric: Mielikuvamainonta on kyllä saanut aivan järjettömät mittasuhteet - itse en ainakaan näe suoraa yhteyttä light-limun ja naisensaannin välillä. Ilmeisesti miehet ovat haastava kohderyhmä kevyttuotteiden mainostajille. :D

    Maija: Sääli että ne viilattiin pois :'<

    Hertta: Karvattomat kissat tuntuvat jakavan mielipiteet todella vahvasti kahtia, niitä joko vihaa tai rakastaa. Todella moni ei tunnu sietävän sitä ulkonäköä :/

    Anonyymi: Kiitoksia asiallisesta kommentista, hyvä että otit tämän huomionarvoisen näkökulman puheeksi.

    Itse väittäisin negatiivisen reaktion omassa tuttavapiirissäni johtuvan lähinnä noista pinnallisista seikoista: yllättävän moni ei voi sietää kissoja laisinkaan, ja vielä vähemmän karvattomia "rumiluksia".

    En ole koskaan arvottanut lemmikkieläimiä niiden puhdasrotuisuuden perusteella tai ymmärtänyt sitä näyttelyrumbaa, jota jotkut käyvät lemmikkeineen läpi. En siis ole erityisesti rotukissojen perään, mutta karvaton katti olisi paitsi soma, myös "kätevä": ei tarvitsisi esimerkiksi manata vaatteisiin ja huonekaluihin takertuvia karvoja, ja vaikka karvattomuus ei allergiariskiä poistakaan, lienee Sfinx kuitenkin normaalia kissaa allergikkoystävällisempi valinta.

    Kissan hankinta ei kuitenkaan ole minulle vielä ajankohtaista, ja niinpä onkin myönnettävä, etten ole vielä perin pohjin tietoinen Sfinxille ominaisista sairauksista. Kyseisen rodun hyödyt ja haitat tuleekin punnita huolella siinä vaiheessa, kun lemmikin hankintaa suunnitellaan vakavissaan.

    Pohdinnoissani olenkin kallistunut siihen suuntaan, että niin kauan kun maatiaiskissojen ei-toivottuja, vaille uutta omistajaa jääneitä pentuja tapetaan, tuntuisi minusta väärältä maksaa tuhansia euroja jalostetusta rotukissasta. Kun elämäntilanteeni on viimein suotuisa lemmikin hankinnalle, päädynkin siis melkoisen todennäköisesti pelastamaan jonkun kotia etsivän pennun.

    VastaaPoista
  9. Olen ihan samaa mieltä tosta Coca Cola Zerosta! Muistaakseni laitoin joskus ihan palautetta Coca Colalle, että miksi ihmeessä tässä "the break up as it should be" -mainoksessa ei olisi voinut ennemmin käydä niin, että baariin astelee joku upea mies, jonka kainaloon tämä jätetty nainen kävelee ja toteaa exälle, ettei muuten paljon kiinnosta! Miksi sen jättäjän ympärille kerääntyy strippareita ja exäkin lupaa piparia, jos mieli vaan tekee?? Mur.

    VastaaPoista
  10. Uivat hirvet ON pelottavia. Kiitos, että puhut puolestamme.

    VastaaPoista
  11. Minä suosittelisin sinua ottamaan juuri sellaisen kissan kun haluat, jos unelmasi kohdistuvat rotukissan, go for it. Maukut on kuitenkin todella pitkäikäisiä seuralaisia, joten ehkäpä on parempi hankkia oma se ykkösvaihtoehto. Kuullostaa melko karulta, mutta yksittäiset ihmiset ei näille ei-toivotuille pennuille pidemmällä tähtäimellä mitään voi jos maatiaisten pito saa tulevaisuudessakin olla sellaista villiä länttä kuin se nyt on.

    Rotukissojen kasvatus on valvottua touhua eikä sairauksien eteenpäin siirtämistä katsota hyvällä, esimerkiksi omaa kissani ei siitostasostaan huolimatta pennuteta allergian vuoksi, koska senkään ei haluta periytyvän. :) Mätiä omenia tosin mahtuu jokaiseen koriin!

    VastaaPoista
  12. Niin ja vielä tuosta haukkumisesta, ollaan mekin saatu kuulla että meidän kissat on "vitun rumia, hyi hirveet korvat ja kaikki, voi ei miten laiha rotta" sun muuta.. ihan maatiaisten omistajien suusta. Ei tarvitse olla edes kissavihaaja! En ymmärrä, kun en itsekkään mene sanomaan että "onpas sun kissa tommonen tylsännäköinen pallopää ja vatsamakkaratkin näyttää liehuvan tuulessa" :D
    Itsehän kuitenkin rakastan kaikkea kehräävää.

    VastaaPoista
  13. Leena: Kiva kuulla että haasteen toteutus kannatti :)

    Veronica: Hei mainiota! Olisi kiva kuulla, miten reagoivat palautteeseesi. Et ilmeisesti kuitenkaan saanut vastausta Coca-Colalta?

    Noora: Tämä olisi mun pahin painajainen:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Kalamies%20ratsasti%20uivan%20hirven%20sel%C3%A4ss%C3%A4%20-%20katso%20video/art-1288337043043.html

    Jenni L: Kiitos kannustavasta kommentista! Onnistuin näköjään herättämään keskustelua tästä kissa-aiheesta, ja hyvä niin :) Ikävä kuulla, että olet joutunut kuuntelemaan omiin lemmikkeihisi kohdistuvia haukkuja. Viimeiseen lauseeseesi yhdyn kyllä täysin :>

    VastaaPoista