torstai, 24. helmikuuta 2011

Let's do the Time Warp again!

Tänään tulee kuluneeksi 1 vuosi siitä, kun epäröiden pistin blogini alulle. Niinpä luonkin nyt silmäyksen menneeseen ja kokoan yhteen joitakin tähänastisen blogihistoriani suosikkijuttuja.


Maaliskuu oli blogivuoteni sisältörikkain kuukausi. Silloin komerooni etsiytyi muun muassa tämä kirkuvanpunainen mekkopari. Siinä sivussa tuli vilauteltua siveettömästi milloin muhkeaa tyllialushametta, milloin taas stay up -sukkaa.


Kevään mittaan haalin itselleni myös aimo määrän erilaisia hiuskoristeita, ja löysinpä myös täydellisen trenssinkin. Kuten kuvista huomaa, oli viime kevät kaiken kaikkiaan varsin pilkkurikas ajanjakso.



Kesän kolttukohokohta oli kultanapein kruunattu merimiesmekko. Leninkiin sointuva vintage-matkalaukku sai uuden ystävän surusilmäisestä seilorista.

Alkuvuonna opettelin sinnikkäästi uusia kampauksia. Sorminäppäryyteni joutui koetukselle niin victory rollsien kuin rullatun otsatukankin parissa.




Syksyn suosikkimekko voitti sydämeni puolelleen pilkullisella mesh-kankaallaan, lukuisilla satiiniruseteillaan ja piparkakkureunaisilla kurkistusaukoillaan. Vuoden kallisarvoisin löytö on kiistatta kuitenkin isoisälleni kuulunut aikarauta, jonka raksutus nostattaa hymyn huulilleni kerta toisensa jälkeen.



Kameekorusta tämä kaikki sai vuosi sitten alkunsa, ja noita kalmankalpeita neitokaisia on sittemmin kertynyt korurasiaani useampikin kappale. Myös rakkaus viktoriaanisia vivahteita kohtaan on nostanut päätään kuluneen vuoden varrella.



Myös makaaberi kauneus on vedonnut minuun voimakkaasti ja erityisen hyvin se ilmenee viimeaikaisissa koruhankinnoissani. Syksyllä viehätyin etenkin kalloista ja anatomisesta korrektiudesta.

Vuoden kuluessa ylläni on nähty myös niittejä, maihareita, bändipaitoja, militaristisia vihjauksia ja kauhuleffakuvastoa. Dr.Martensin maihinnousukengät lienevät olleet vuoden viisain ja myös hinnakkain hankinta.

Rakkauteni mustavalkoiseen raitakuvioon ei osoittanut laantumisen merkkejä tänäkään vuonna.



Syksyllä omatoiminen maskeerausharrastus tempasi minut tyystin mukaansa. Tekoveren, lateksin ja vahan kanssa läträämisen lopputuloksena syntyi viillettyjä ranteita ja vuotavia avohaavoja, mutta avokista kuoriutunut Frankensteinin hirviö oli kuitenkin henkilökohtainen suosikkini.

Mikä teitä on blogissani miellyttänyt kuluneen vuoden aikana, ja mitä toivoisitte näkevänne lisää tulevaisuudessa?

6 kommenttia:

  1. Oi, kivoja kuvia! Tykkään erityisesti tuosta ensimmäisestä mekkokuvasta, tuosta syksyn suosikkimekostasi, taskukellosta ja tuosta makaaberi kauneus -setistä. Ja aika vaikuttavat nuo maskeerauksetkin, tuo rannekuvakin näyttää juuri niin pahalta kuin -uhhuh- eräs viiltelyfobinen sanoisi... :D

    VastaaPoista
  2. Mua on miellyttänyt kaikki ja minusta sä voit jatkaa ihaan samaan malliin! Sä olet ihana!<3 Kampausjuttuja ehkä lisää ja ois kiva tietää miten kauan sulla oppi tehä noita, ku mä yritin tossa kuukaus sitte tehä jonkun tunnin victoryrollsseja mutta ei siitä sitten tullu mtn kauheen kaunista xD

    VastaaPoista
  3. oi,niittejä!
    lisää asupostauksia <:

    VastaaPoista
  4. Tuo Frankenstein-paita on upea, oletko bongannut samanmoisia muualla kuin ebayssä?

    Ilolla näitä sinun postauksia lukee, on aihe oikeastaan mikä tahansa. Elokuva/kauhupostaukset on ollut tähänastisesti suosikkejani.

    VastaaPoista
  5. oikeastaan mistä vaan on kiva kuulla, useammin. eli enemmän päivityksii :P toki ymmärrän ettei aina kerkeä mutta oot nii nätti ja sulla on kiva tyyli että haluis lisää! ite tykkään aina kotiesittelyistä ja kosmetiikan esittelyistä.
    Vielä sellaista mietin että mistä oot saanu sen agent provocateurin meikkilaukun? :o

    VastaaPoista
  6. Raphael: Kiitoksia vain. Mukava kuulla, että maskeeraukset karmaisevat kuten niiden kuuluukin! :D

    Leena: Kiitos jälleen ihanasta kommentistasi! Hm, kyllä minäkin noita rollseja aika kauan sain harjoitella, että lopputulos oli katseenkestävä. Toivottavasti treenaus alkaa pian tuottaa tulosta sullakin! :)

    Maija: Asupostauksia tahtoisin itsekin tehdä hieman useammin jos kuvaaminen vain ottaisi luonnistuakseen.

    Pippariina: Kiitos, kiitos :) En muista nähneeni noita paitoja muualla, mutta Ebayssa niitä oli kyllä useampikin kappale silloin kun itse sen ostin.

    Anonyymi: Oi, mukava kuulla että joku janoaa postauksiani noin kovin! :p Kotiesittely onkin juuri työn alla...

    Meikkilaukun onnistuin voittamaan itselleni muutama vuosi sitten Ebaysta kovan huutokilpailun lopputuloksena.

    VastaaPoista