Kaksi viikkoa sitten tein ystäväni kanssa varsin kattavan kirpputorikierroksen Tampereen second hand -aarreaittoihin. Siinä missä ystäväiseni poimi mukaansa ihastuttavan löydön toisensa jälkeen, jouduin minä palaamaan kotiin kevein kantamuksin. Ainokainen ostokseni oli tämä ihastuttava 50-luvun ruotsalainen aikakauslehti upeine kuvituksineen. Ei yhtään kehnompi saalis tämäkään, vai mitä?
Tämä kaunotar raidallisessa huivissaan ja dramaattisessa hatussaan on ehdottomasti yksi lehden suosikkikuvistani. Pistäisin sen mieluusti esille jos raaskisin leikata, mutta 60-vuotias lehti ansaitsee mielestäni tulla kohdelluksi silkkihansikkain.
Näin salamyhkäistä lookia voisin tavoitella itsekin jahka säät sallivat trenssin käyttöönoton. Tuo siluetti on suorastaan tyrmäävä!
Näille 50-luvun mainoksille ei vaan voi olla hymyilemättä takaisin.
Jopa Minni Hiiri on retrona nykyistä somempi! :>
Aikaisemmin kahmin kirpputorilta myös 30-luvun sanoma- ja aikakauslehtiä, joissa on esitelty muun muassa vuoden 1938 kevätmuotia seuraavin sanankääntein:
"Ihmekös, kun luontokin ympärillämme talviseen harmauteensa kyllästyneenä heräilee vihervään kesäasuunsa, että mekin Eevan tyttäret saamme voittamattoman halun pukeutua uusiin tamineisiin."
Kiilakorot 30-luvun tapaan.
Jos aikaisemmin haikailin vuoden 1953 Vahakabinetti-elokuvan perään, niin olisi minulle kelvannut istua myös suosikkipiirrettyni Lumikin elokuvayleisön joukossa vuonna -38.
Tällaisen sisustuksen vuoksi voisin jopa harkita Paraisille muuttamista!
Toisen maailmansodan kynnyksellä kirjoitettuja uutisia on äärimmäisen mielenkiintoista lukea näin jälkiviisaana: 50-henkinen, antisemitismin vastainen komitea osoittautui perin riittämättömäksi, kuten myöhemmät historian tapahtumat valitettavasti osoittivat.
Mutta nyt on taas tehtävä aikahyppy nykyhetkeen ja palattava ikävien velvoitteiden pariin :< Toivottavasti nautitte pienestä aikamatkailusta!





Tuo kaunokainen raidallisessa huivissa on kyllä tyylikäs kuva! Et sitten voi skannata ja tulostaa (tai käytellä värikopiokonetta) jotta saisit sen jonnekin esille? En itsekään kyllä raaskisi leikelle lehteä...
VastaaPoistaSanomalehden arkiston hoitaminen on ollut kyllä aika kivaa duunia, kun on päässyt katselemaan vanhoja lehtiä. :D Tosin useammin niitä joutui katsomaan mikrofilmeiltä (mikä ei ole kivaa), mutta autenttiset paperilehdet oli ihan parhautta. Erityisesti juuri mainosten yms. ilmoitusten osalta.
Ihania kuvia kyllä! Itse sain äidiltäni syntymäpäivälahjaksi 20-luvun Suomen Kuvalehden ja 50-luvun Eevan. :) Kuvalehden kansi oli niin upea, että laitoin sitten koko lehden kehyksiin! Pysyy ainakin hyvässä kunnossa ja kansi toimittaa hyvin taulun virkaa. :)
VastaaPoistaRaphael: Voisihan sen tosiaan skannailla, en tullutkaan ajatelleeksi. Kuulostaa muuten todella mukavalta tuo työsi, kateeksi käy :)
VastaaPoistaVampiric: Oi, 20-luvun lehtiin en olekaan vielä törmännyt! Ihana lahja äidiltäsi :>
Mäkin haluan vanhoja lehtiä!
VastaaPoista