lauantai, 9. huhtikuuta 2011

Little Red Beret

Kuten blogini viimeaikaisesta hiljaiselosta voinee päätellä, ei kevään hektisyys ole hellittänyt vieläkään. Viime viikkojen aikana olen toiminut useamman kerran lapsenvahtina, ahertanut koulun parissa ja sairastanut uuvuttavan ylenantamistaudin, ja jäljelle jäänyt vapaa-aika onkin kulunut rattoisasti Pushing Daisies -sarjaa peiton alla katsellen. Kaiken tämän lomassa posti on kantanut kotiovelleni jos jonkinlaista pientä piristystä, ja noita uusia aarteitani olen aikeissa esitellä teillekin.

Hankinnoista tarpeellisin oli kiistatta uusi läppärini, jonka ansiosta saatoin taasen palata blogin pariin. Tällä erää keskityn kuitenkin hehkuttamaan uutukaista päähinettäni eli pientä punaista baskeria, jonka tilasin Etsystä. Jostain syystä mieleeni iskostui aivan yllättäen pakottava tarve löytää mustaan hiuskuontalooni somasti sointuva, minikokoinen hattu, ja kissojen ja koirien kanssa tuota saikin Internetistä etsiä. Nyt vaikuttaisi huolestuttavasti siltä, että näitä piskuisi baskereita voisi hankkia useammankin! :>

Kevätmieli alkaa hiljalleen vallata alaa pääkopastani, mikä näkyy juuri tällaisina pirteinä hankintoina vaatehuoneeseen. Vielä en ole kuitenkaan käytännössä omaksunut kepeää ja ilomielistä kevätpukeutumista, vaan murjotan mieluusti Dr.Martensit jalassa muhkeaan villahuiviin kääriytyneenä. Niinpä baskeri jääkin vielä odottamaan trenssikelejä ja korkokenkäystävällisiksi lakaistuja katuja. 

2 kommenttia: