perjantai, 3. kesäkuuta 2011

Ei sentään ihan rässiliivi, mutta...

Viime viikolla yllätin itseni tyystin - ostin nimittäin farkkuliivin, ja vieläpä vaalean sellaisen. Kyseistä materiaalia komerostani ei olekaan tainnut löytyä sitten yläasteen kahdeksannen luokan, koska vaalea farkku herättää minussa nykyään voimakkaita Nykäsen Matti -mielleyhtymiä. Olin kuitenkin jo jonkin aikaa leikitellyt farkkuliiviajatuksella, ja bongattuani Onlyn myymälästä tämän mukiinmenevän mallin, rohkaistuin viimein antamaan liiville mahdollisuuden. Suoraan sanottuna kaduin ostostani jo heti kotiin päästyäni, etenkin kun aikeenani oli tuunata liivi lukuisin niitein palautuskyvyttömään kuntoon. Kävin kuitenkin tuumasta toimeen, ja lopputulos yllätti minut positiivisesti.


Näpersin liiviin kiinni liki nelisenkymmentä niittiä (peräisin Backstreetiltä), ja käänsin kaulukset biker-tyylisesti sivuun. Avopuolisoni yllytyksestä huolimatta en sentään tehtaillut thrash- eli savolaisittain ilmaistuna rässiliiviä lukuisine kangasmerkkeineen. Kyllähän tuo liivi varmaan joka tapauksessa saattaa monen mielestä hipoa niitä hyvän maun rajamaita, mutta mielestäni se on vain piristävää. Liivin ainoa huono (?) puoli on, että se yllä tekisi aina mieli mennä puistoon yksille. Pirullista!


Ps. Mulla paloi eilen korvat, kun olin kolmisen tuntia Särkänniemessä kamera kädessä pyörimässä. Miksi joka ikinen kesä pitää ensin palaa punaiseksi ennen kuin saa aikaiseksi kaivaa aurinkorasvan kaapin perukoilta!? >:(

5 kommenttia:

  1. Ihan hyvältähän se näyttää :) Aika punk meininkiä kylläkin xD <3

    VastaaPoista
  2. Aa! Tuohan on aivan mahtava!

    Tekis heti mieli saada itselle samanmoinen!

    VastaaPoista
  3. Mie oon koittanut ettiä vastaavia mutta ei oo vielä kohalle osunu. Kiva toi on!

    VastaaPoista
  4. kuules minulla on myös mutta se on ihan kunnon rässiliivi ku duunattiin iikan kanssa ihan urakalla >:D joten liivit päälle ja hautausmaalle kaljalle ku tänne päin tuut ?!<3

    VastaaPoista
  5. Leena: Kiva kuulla. En pane pahakseni vaikka pukeutumisessani olisikin hieman punk-vivahteita. :>

    Rosaparks: Oi kiitos! Toivottavasti sullekin vielä farkkuliivi löytyy. :)

    Maizu: Kiitos ja onnea etsintään!

    Maija: Hahah, huippua! Rässiliivitreffit sovittu näillä puheilla parin viikon päähän. :p

    VastaaPoista