Cinemare!

Minulla on usein pakonomainen tarve pyrkiä mahduttamaan aikatauluuni kaikki mahdollinen kiva, vaikkei siihen todellisuudessa olisikaan aikaa taikka resursseja. Niinpä suuntasin perjantaina puolisoni kera entiseen kotikaupunkiimme Joensuuhun sikäläistä kauhuelokuvayötä viettämään, koska edes kiireen keskellä en tohtinut luopua vuotuisesta perinteestämme (tämänkertainen Cinemare oli järjestyksessään jo neljäs, johon otimme osaa - miten aika voi kulua näin nopeasti!?). Viime hetkeen saakka osallistumisemme tapahtumaan vaikutti hyvin epätodennäköiseltä, koska emme onnistuneet samaan yöpaikkaa ja myöhästymisemme ensimmäisestä elokuvasta oli väistämätön. Päätimme kuitenkin järjenvastaisesti matkata iltajunalla itään ja viettää yömme elokuvateatterin lämmössä valkokankaalla roiskuvasta verestä nauttien.

 

Aloitimme elokuvamaratonimme uutukaisella Lovecraft-filmatisoinnilla Whisperer in Darkness, joka olikin tarinana minulle jo entuudestaan tuttu. Se oli illan elokuvista ainoa, jolta olin ennakkoon odottanut taattua laatua, ja sitä myös onnekseni sain - kyseinen leffa kun oli perin sympaattinen, tunnelmaltaan onnistunut ja visuaalisestikin varsin viehättävä. Seuraavana vuorossa oli John Carpenterin The Ward, jolta olin odottanut kieltämättä huomattavasti enemmän (ottaen huomioon, että kauhun kestosuosikki Halloween lukeutuu ohjaajan ansioihin). Mielestäni pätkä oli kuitenkin varsin epäuskottava jopa kauhuelokuvaksi, eikä juonikaan loistanut omaperäisyydellään. Plussaa kuitenkin äärimmäisen etovan näköisestä ruumiista, joka toimitti leffan pahiksen virkaa. Sisäsiittoisista maalaisista kertova Inbred vastasi oikeastaan täysin odotuksiani, joskin odotukseni kyseistä filmiä kohtaan olivat hyvin vähäiset. Tämä ei ole kuitenkaan yksiselitteisen negatiivinen seikka, sillä usein tulen katsoneeksi kauhua odottamatta saavani siitä mitään sen kummoisempaa irti - onpahan ainakin mukava sitten yllättyä positiivisesti, mikäli jokin elokuva sattuu olemaan oikeasti hyvä. Muihin genreihin en kylläkään osaa soveltaa tätä periaatetta. Muutenkin Inbredin kaltaiset kauhukomediat onnistuvat vain harvoin aidosti naurattamaan minua, huvittamaan toisinaan kylläkin. Alunperin en ollut laisinkaan kiinnostunut viimeisenä esitettävästä Hobo with a Shotgun -elokuvasta, mutta yöpaikan puutteessa tulimme ostaneeksi liput siihenkin. Yleensä Cinemaren viimeisin leffa on tavannut olla näkemykseni mukaan melkoisen päätöntä kamaa, joten oletin, etten menettäisi mitään vaikka nukahtaisinkin viimeisen esityksen ajaksi. Yllätyksekseni elokuva olikin äärimmäisen sympaattinen tarina kodittoman vanhuksen ja nuoren prostituoidun naisen ystävyydestä, ja taisipa se sisältää jonkin moraalisen opetuksen ja yhteiskuntakritiikin siemenenkin kaiken sen haulikolla räiskimisen ohessa. Niisk, kuinka liikkistä! :'>

Leffaputki loppui viimein aamukahdeksan aikoihin, eli juuri sopivasti ennen ensimmäisen Kuopioon menevän bussin lähtöä. Matkalla riipaisin parin tunnin unet ja suuntasin perille päästyäni reippaana suoraan mummolaan. Pelkäänkin, että patoutunut univelka iskee vielä viiveellä ja koomailen zombina koko loppuviikon kun pitäisi kirjoittaa luentopäiväkirjaa feministisen kirjallisuuden klassikoista ja rustata essee äitiydestä instituutiona. Plaah!