perjantai, 6. tammikuuta 2012

Vuodenvaihteen kuulumisia

Pitkä joululoma alkaa hiljalleen lähennellä loppuaan: palasin kotiin Tampereelle pari päivää sitten ja eilen näytin naamaani pitkästä aikaa työpaikallakin. Opinnot puolestaan jatkuvat verkkaisesti ensi viikolla, vaikka tulenkin viettämään yliopistolla tänä keväänä ainoastaan 2-4 tuntia viikossa. Valtavan suuri työmäärä jää siis omalla ajalla kotiin tehtäväksi, joten pikkuhiljaa on otettava itseään niskasta kiinni ja palattava arjen rutiineihin, joihin blogikin eräällä tavalla lukeutuu.

Uusi blogivuosi alkaa siis luontevasti lahjasaldoa purkamalla. Tämä joulu oli varmasti elämäni ensimmäinen, jolloin edes vanhuudenhöperö mummoni ei ollut käärinyt pakettiin mitään järjenvastaista. Onnekseni saamani lahjajoukkio oli siis pieni mutta sitäkin onnistuneenpi: perheenjäsenten paketeistä paljastui käytännöllisiä hankintoja, joita ystävät puolestaan tasapainottivat persoonallisemmilla pikku aarteilla.

Yksi ilahduttavimmista lahjoista oli ystäväni itse askartelema rintaneula, jota koristaa perin sympaattinen potretti Frankensteinin hirviöstä. Myös vanhat kauhusarjakuvat lämmittävät aina kaltaiseni paatuneen kauhufanaatikon sydäntä.


Toinen ystäväni puolestaan yllätti minut A Zombie Ate My Cupcake! -keittokirjalla, joka pitää sisällään toinen toistaan karmaisevampia leivonnaisohjeita. Olin yhtä hymyä paketin avattuani, ja opus tuli minulle täytenä yllätyksenä, koska en ollut tiennyt laisinkaan sellaisen olemassaolosta. Kukapa ei tahtoisi nauttia kuppikakkujaan silmämunilla tai muilla irtonaisilla ruumiinosilla höystettynä?





 
Rakas toinen puoliskoni taas hemmotteni minua parin hyvän cd-levyn ja Wonder Woman -sarjakuvakirjan voimin. Kumppanini musiikkilahjat ovat aina kovasti mieleeni, sillä hänellä on tapana valikoida minulle sellaisten artistien levyjä, joista hän tietää/uskoo minun olevan kiinnostunut, mutta joihin en ole vielä liiemmin tutustunut (tässä tapauksessa Bauhaus). Musiikkimakuni onkin näin ollen ison kiitoksen velkaa rakkaalleni.

Perheenjäseniltä sain muun muassa mustavalkoista Taika-sarjaa, Marimekon Siirtolapuutarha-kupit sekä täydennystä muumimukien katraaseen. Kiitos vielä kaikille kaikesta! <3

Lopuksi vielä muutama sananen viime vuodesta. Näin jälkeenpäin ajateltuna vuosi 2011 ei ollut erityisen mieleenpainuva tai ainakaan tapahtumarikas, mutta toisaalta se piti sisällään lukuisia pieniä seikkoja, joista sietää olla iloinen. Keväällä painiskelin kandidaatintyöni kanssa ja opiskelin hurjaa vauhtia pysyäkseni tavoiteaikataulussa. Huonon rahatilanteen ja tiukan opintosuunnitelman vuoksi suoritin viimeisiä kursseja vielä kesälläkin. Toukokuun lopulla sinnikäs työnhaku tuotti viimein tulosta ja sain muutaman haastattelukutsun, minkä seurauksena nappasin itselleni aivan mahtavan työpaikan, jossa olen tutustunut äärimmäisen mukaviin ja samanhenkisiin ihmisiin. Vietin kolme kuukautta erossa puolisostani, ja huomasin ikävästä huolimatta pärjääväni ja viihtyväni yksinkin. Kesällä vietin ystävieni kanssa laatuaikaa Lumouksessa, punk-festareilla Puntalassa sekä elämäni ensimmäisessä mielenosoituksessa Slutwalkissa. 

Syksyllä päätin, etten enää hukkaa tänä lukuvuonna aikaani epämieluisan saksan opiskeluun, vaan etsin uutta suuntaa sellaisten oppiaineitten parissa, joista olen aidosti kiinnostunut. Niinpä aloitinkin syksyllä uuden sivuaineen, mediakasvatuksen, ja jatkoin sukupuolentutkimusta aineopintotasolla. Muutoin syksy kului kumppanin kanssa burleskiriennoissa ja kauhuleffafestareilla vieraillen. Vielä joulukuussa pääsin vuoden ainoalle, joskin varsin lyhyelle, ulkomaanmatkalle, kun suuntasimme spontaanisti Tallinnaan.

Vuosi kului siis varsin matalalla profiililla, ja suurimmat saavutukset tapahtuivat opiskelu- ja työrintamalla. Menin joillakin elämän osa-alueilla eteenpäin, jotkin pyrkimykset jäivät vielä haaveiksi, ja vältyin onneksi suurilta menetyksiltä. Tarkemmin ajateltuna sellaisen vuoden vähättely ja tyytymättömyys tuntuu aika kiittämättömältä. Ei siis syytä valittaa.

Vuodelta 2012 odotan toistaiseksi etenkin kahta asiaa: helmikuussa koittavaa matkaa Lontooseen sekä elokuista RHCP:n keikkaa. Toivon myös, ettei minun tänä vuonna tarvitse murehtia (kesä)työpaikan löytämisestä, ja että syksy toisi mukanaan elämänmuutoksen uuden pääaineen muodossa (tätä olen tosin toivonut aika monta vuotta :D ). En myöskään panisi pahakseni, mikäli löytäisin tulevaisuudessa enemmän aikaa blogilleni - viime vuosi kun oli sillä saralla varsin hiljainen.

3 kommenttia:

  1. Onnea kaikista saavutuksista! Aivan ihania lahjoja oot saanut <3

    VastaaPoista
  2. Wooo these cakes are soo amazing! I tryed to make a "creepy cake" for my birthday but now I see that I failed it xD
    Mummin's cup it's so lovely... hihi
    Nice blog!

    VastaaPoista
  3. Leena: Kiitos vain! :>

    Fainting Spell: Nice to hear that you like my blog! <3 And yes, those cupcakes are truly amazing!

    VastaaPoista